Takkuinen 2782
Upeita suoritusponeja ja virolaisia kerrostaloja
su 05.12.2010

Pahoitteluni heti alkuun, kun en ole jaksanut sivuja päivitellä. Toisaalta, kenelle minä pahoittelen? Lähinnä itselleni varmastikin. Teen kasvatustyötäkin lähinnä vain omaksi ilokseni. :D Pitäisi laitella kisoja taas hepoille, mutta olenkin siinä ihan hyvässä vauhdissa. Hirveän vanhoja kutsuja ei enää ole lojumassa. Yhdet isot, vuoden takaiset kisat on merkkaamatta, mutta muut ovatkin joulukuulta tai tämän vuoden puolelta. Olen ylpeys! Mutta joo, joka tapauksessa. Muutamaa hevosta valmistelen tässä laatiksiin. Pitäisi myös tehdä joillekin varsoille sivut, joilla ei vielä ole omia sivuja. Ainakin Britnin varsat Jack Sparrow 2782 ja Justin Bieber 2782. :---------D Sen lisäksi on muutama muukin. Ehkä tässä saan pikapuolin tehtyä!
Takku

su 05.12.2010

Viimeisin urakkani on ollut: kilpailuiden päivittäminen hevosten sivuille. Eli siinä sitten riittikin hommaa yllinkyllin. Startteja oli satoja, joita lisäilin hevosille. Mulla tulee aina noi kilpailuihin osallistumiset tolleen yhdessä sumpussa, eli toisinaan tekee mieli osallistua ja sitten osallistutaan vaikkapa viikon ajan kaikkiin kisoihin mitä nokan eteen tulee. Sitten voi taas mennä kuukausi, etten osallistu yhdelläkään hepalla yksiinkään kisoihin, jonka jälkeen taas tulee innostus. Nyt oli kyllä valtava määrä noita kutsuja laittamatta, kesältä ja syksyltä. Mutta nytpä se on tehty ja olen hirveän tyytyväinen. Lisäksi yritin päivitellä hevosten sijoituslistoihin niitä sijoituksia. Olen myös saanut joillakin hevosille tehtyä sukuvselvityksiä. Niitä tein yhdessä vaiheessa jokaiselle hevoselle, mutta siitä on aikaa ja näin ollen on tullut uusia hevosia, joille en sitten sukareita ollut ehtinyt tekemään! Esimerkiksi Krisu sai tänään oikein hienon sukarin, kun tuli inspiraatio kirjoitella. :) Welsh cob tamma on tuotu, kuvat pitäisi sille iskeä ja toinen tammakin pitäisi vielä tuoda. Lisäksi olen yrittänyt tutkia, minne jotkut kasvattini ovat joutuneet. Etenkin noita vanhempia tapauksia on hukassa. Sellaisia, joita tiedän myyneeni, mutta joiden "uudet" sivut eivät toimi.
Takku

ti 09.11.2010

Viimein olen saanut tehtyä viime aikoina syntyneille kasvateille sivut kuntoon. Tällä hetkellä haussa olisi vielä welsh tammoilleni sulhot, niin saataisiin tämänkin rodun ensimmäiset kasvatit maailmaan! Ifortedes 2782, Ideal Funky-Monkey 2782, I'm a Substance 2782, Immortal 2782 sekä Idol 2782 ovat viimeksi syntyneet kasvatit. Olisi myös pitkä lista hevosille merkkaamattomia kilpailuita. Viime aikoina on tullut melko aktiivisesti läheteltyä osallistumisia, joten ne pitäisi saada laitettua näkyviin hevosille. Etusivun kuvan vaihtoa suunnittelin kovasti, pitäisi jokin syksyisempi/talvisempi kuva siihen iskeä, niin pysyisi talli jotenkin vuodenaikojen kierrossa mukana. Mikä nimittäin on ärsyttävämpää, kuin vierailla tallin sivuilla, jossa on kesäisiä ihania kuvia, kun on keskitalvi ikkunasta katsottaessa? :--d Mutta katsotaan, saanko tämän viikon puolella kisoja lisättyä ja tuon kuvan vaihdettua. :) Niin joo ja tietysti varsojen vanhemmille pitäisi tunnustaa nämä jälkeläiset PLUS ainakin Genevan kuvat pitäisi saada vaihdettua, kun sain tälle upeat kuvat! <3
Takku

to 21.10.2010

Aika monta kasvattia tupsahtanut maailmaan viime aikoina. Luultavasti ainakin Hypnotico 2782 olisi menossa myyntiin. Kovasti on kilpailuihinkin osallistuttu! Kesän jälkeen on hieman jäänyt kilpaileminen. Toisaalta ihan hyvä homma, kun sitten sai kaikki vanhat kisat alta pois ja lisättyä hevosille. Nyt on kalenteri täynnä uusia kisoja, joista odotellaan tuloksia. Melko paljon on tosin niitäkin, joita tässä ajattelin tänään jo lisätä. Muutamalle tammalle pitäisi keksiä jostain lainasulho, niin saisi muutaman varsulin.
Takku

to 09.09.2010

Innostuin taas kirjoittelemaan tänne edistyksestä. Päivitin tosiaan linkkilistan ja lisäsin Annwyn RAD:in kuvat. Olen niitä pitempään jo yrittänyt katsella, mutten ole osannut päättää sopivia kuvia. Nyt löytyi ihanat ja päätin ottaa itseäni niskasta ja laittaa nuo! <3 Emerald 2782 on tulossa kuvat, olen ottanut sopivat kuvat ja ne pitäisi enää muokata toisella koneella ja lisätä tammalle. Lisäksi sain vihdoin lisättyä hevoslistaukseen orin Taraco Lydleld. Orin sivut olivat jo pidemmän aikaa valmiina, mutta en ollut saanut lisättyä listaukseen häntä. Teen myös muutaman varsulin sivut valmiiksi.
Takku

la 04.09.2010

Sain vasta tänään tehtyä tämän päivitys sivun, se oli nimittäin unohtunut aivan kokonaan! Tänne kuitenkin tulen keräämään hieman tietoa suurimmista päivityksistä, mitä teen. Tällä hetkellä siis uusi leiska on vaihdettu kaikkien hevosten sivuille, paitsi Mistylle, Rasharalle ja Karalle. Lisäksi olen sitä mukaan vaihtanut hevosten ikääntymistä, kun olen joutunut sivuille jotain muuta tekemään. Aika paljon valmennuksia olen saanut laitettua, esim. Vaimin kanssa ollaan oltu ahkeria! ;> Mutta juu, lisäksi otin talliin pari vanhaa kasvattia, joille uusi omistaja ei koskaan ole tehnyt sivuja. Tallissa asuu nyt Beloved for Ever 2782, Celebrity 2782 ja Emerald 2782. Nuo kasvatit pitäisi muutenkin käydä läpi, jotta tietäisin, missä mennään minkäkin kopukan kanssa. Aika moni tahtoo ostaa jonkun, eikä sitten ikinä edes tee sivuja uudelle hepalleen. :( Sitten tulee näitä tapauksia, joita myyn ympäriinsä ja lopulta päätyvät yli 10 vuotiaina takaisin tänne! Muutamalle hepalle on kuvat tulossa, melkein kaikillahan jotkut kuvatukset onkin. Aika hyvin olen muutenkin kesän mittaan saanut hevosten sivuja kokonaisuudessaan valmiiksi, olen nimittäin kirjoitellut sukareita ja luonteita paisutellut, kun joillakin on tullessaan vain kahden lauseen luonne ja sehän meinaa tuppaa jäädä sellaiseksi. Onneksi tosiaan ei kovin montaa sukarin kirjoitteluhetkeä ole tiedossa. Mutta tosiaan, hyvää ja mahdollisimman kuivaa syksyä kaikille!
Takku